Olemme kulkeneet joko laveaa tai kaitaa tietä, osan ollessa välinpitämättömiä. Elämän tahti on kiihtynyt emmekä voi enää pysytellä pitkiä aikoja paikoillamme. Välinpitämättömien tie on muuttumassa ruoskan tieksi. On pakko olla elämässä mukana ja toimia; kehity tai taannu. Erakkouden aika on peruuttamattomasti ohi. Tarvitsemme toisiamme elääksemme.
Päivätajunta toimii fyysillisen ruumiin avulla, ja opettelemme tässä fyysillisten todellisuuksien maailmassa elämään ihmisarvolle soveliaalla tavalla. Normaali jalat maassa oleva elämä on muun toiminnan perusta.
Unessa, jolloin tajuntamme toimii astraaliruumiissa ja joka on kosketuksessa myös kuolemanjälkeisen elämän kanssa, ovat asiat toisin. Harva kykenee unessa ollessaan toimimaan tietoisesti, vaan siellä meitä yleensä viedään harhasta toiseen.
Unettoman unen tajunta eli salatajunta on syvällä päivä- ja unitajunnan takana. Sieltäkin, "Pimeästä Pohjolasta", saattaa nousta jotain vanhaa päivätajuntaamme.
Kaikki tajunnan tilat ovat paikallisesti meissä. Olemme monipuolisia ja itselleenkin yllätyksiä täynnä. Kehityskohteita riittää.
Kristosofiassa painotetaan, ettei mihinkään yliaistilliseen, kuten selvänäköön, tule pyrkiä. Jos pyrkii, pyrkii kosketukseen astraalimaailman kanssa ja sen sanotaan olevan hyvin monimuotoinen ja pettävä, vaikka sen näyt saattavatkin olla kauniita. Pyrkijä asettaa itsensä alttiiksi voimille, joita ei osaa hallita eikä käyttää.
Pidämme fyysillistä näköä luotettavana, mutta ei se esim. kerro, onko joku esine tukevasti kiinni alustallaan, vaikkapa kynttilän jalka pöydällä. Kokemus tuon kertoo kävelyä opettelevalle lapselle, kun hän siitä tukea ottaa – samoin varmaan monien muiden esineiden kohdalla ehkä useiden rehdysten tuloksena. Näköaistiin sisältyvä tieto on paljolti kokemuksen tulosta. Astraalimaailmassa ei ole aineen hitautta jarruttamassa mielikuvien lentoa, vaan siellä kaikki tapahtuu ajatuksen nopeudella, mutta siellä voi moraalisin keinoin erottaa toden epätodesta.
Kristosofiassa opastetaan hankkimaan kokemusta Vuorisaarnan moraalin tiellä kulkemisessa. Sanotaan, että se tie on turvallinen ja jos sillä tiellä herää uusia kykyjä, osaa niitä sekä hallita että käyttää. Nuo kyvyt heräävät toisia varten, ei niin, että toisia käytettäisiin esim. taloudellisesti hyväksi, vaan miten toisia auttaa.
Suurin kehityksen este, suoranainen raaistuttaja – on sota, koneellinen ryöstömurha. Sodassa kaikki ihmisyyden mukaiset arvot ovat painetut lokaan ja viekkaudesta, kavaluudesta, oveluudesta, ryöstöistä, murhista... on tehty hyveitä. Kehitys on käännetty nurinpäiseksi. Olisi jo korkea aika luopua sodasta.
Kristosofiassa todetaan, että Suomen tehtävänä on vapaaehtoinen, oma-aloitteellinen ja täydellinen aseistariisunta. Silloin Suomi olisi Euroopan omatuntona näyttämässä esimerkkiä uuden ajan sarastuksesta.
Edellä on kuvattu osin sellaista, mitä kehitys ei ole. Mitä kehitys on? Se on kehitystä ihmisyydessä ja siihen ovat ihmiskuntaa opastaneet kaikkien suurimpien uskontojen perustajat. Kristinuskon perustajan, Jeesus Kristuksen opetuksista mainittakoon autuudenjulistukset, joissa hän opastaa köyhyyteen eli vapautumaan aineen lumosta, oikeamielisyyteen, lempeyteen, rauhan rakentamiseen.
Jeesuksen sanat ja ajatukset ovat sanoja ja ajatuksia, joita jokainen ymmärtää. Uskontojen perustajien opetusten ymmärtäminen ei ole vaikeaa ja niitä me jokapäiväisessä käytännön elämässä toteutamme jälleensyntymästä toiseen karman ohjauksessa joko torjuen, välinpitämättöminä, vääristellen, vähätellen... – kunnes nöyrrymme niitä omaksumaan sekä toteuttamaan ihmisyyttä vapaaehtoisesti.
Väinö Lehtonen: Kehityksen virta, ote luvusta Ihmisen tie